
Liedon Pallo perustaa alkavaksi futsalkaudeksi naisten edustusjoukkueen. Joukkue aloittaa matkansa Kolmosesta, ja tähtää tulevaisuudessa selvästi korkeammalle. Päävalmentajaksi tälle kokonaan uudelle joukkueelle on nimetty Sauli Maunu.
Maunu itse kommentoi tuntemuksiaan uuden projektin alussa: ”Olo on todella innostunut. Olen toiminut LiePa:ssa aikaisemminkin, erittäin hienoa tulla takaisin, kotiinpaluun fiilistä. Uutta joukkuetta koskeva projekti herätti mielenkiintoni kokonaisuutensa kautta. Pidän pelaajien kehityksen tukemista tärkeänä, kuten myös yhteistyötä seuran eri joukkueiden välillä.”
Seuran valmennuspäällikkö Kalle Knaapi kommentoi: ”Liedon Pallossa on paljon nais- ja tyttöpelaajia, tulevaisuudessa toivottavasti vielä nykyistä enemmän. Futsalin rooli seurassamme on merkittävä ja kasvava. Meille on tärkeää, että seurassamme voi harrastaa itselleen sopivalla tavalla, myös kilpaurheilullisesti painottuneella tavalla. Varsinaista naisten futsalin edustusjoukkuetta seuralla ei ollut, ja oli hyvin luonteva askel perustaa sellainen. Projektin kanssa ollaan vasta varhaisvaiheessa, mutta vaikka sarjaottelujen alkuun on vielä aikaa, taustalla tehdään valmistelutyötä, ja pian alkaa pallo liikkua harjoituksissakin. Päävalmentajan nimitys, useiden huomattavan laadukkaiden hakijoiden joukosta, on tärkeä askel.
Maunu on syvällisesti kouluttautunut, monenlaisissa haastavissa ympäristöissä menestyksekkäästi kokemusta kartuttanut kivenkova ammattilainen, jollaista haimme uuden joukkueemme päävalmentajaksi. Aikuisten kilpajoukkueessa tuloksilla on merkitystä, samalla on tärkeää, että pelaajat voivat jatkaa kehittymistään yksilöinä. Maunun osaamista on tähän mennessä nähty mm. futsalin aluevalmentajana ja monivuotisesti Naisten Futsal-Liigassa, ja hän on tukenut monien nuorten pelaajien kasvua myös jalkapallon puolella. Maunulla on merkittävää taustaa myös Liedon Pallosta, erilaisten valmennuksellisten ja valmentamisen johtamiseen liittyvien roolien kautta. Olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä, että saimme hänet johtamaan uutta, tärkeää joukkuettamme, jonka kanssa rakennamme yhteistyöllä erinomaista tulevaisuutta. Myös muu taustaryhmä on alkanut jo muodostua: apuvalmentajina joukkueessa toimivat ainakin Mikael Parkkinen ja Eija Isoheiko, taustalla joukkueenjohtajina Lauri Grönholm ja Noora Heikkilä. Pelaajistoa kartoitetaan ja rakennetaan parhaillaan.”
Mikäli olet kiinnostunut joukkueen toiminnasta, pelaajana tai muussa mielessä, olethan yhteyksissä seuran valmennuspäällikköön valmennuspaallikko@liedonpallo.fi / +358 44 4946909
| 18.03.2026 14.01 | Sauli Maunu naisten futsalin edustusjoukkueen päävalmentajaksi |
| 22.02.2026 20.49 | Liedon Palloon uusi toiminnanjohtaja ❤️🖤 |
| 03.02.2026 12.20 | Tervetuloa Meidän Jengiin! |
| 22.01.2026 13.23 | Joukkueenjohtajien palaverit |
| 22.01.2026 12.39 | Perhe- ja ensifutis 2026 |
| 22.01.2026 12.35 | Uudet ikäkausijoukkueet 2020-syntyneille tytöille ja pojille starttaa taas |